Kultapalat-perhepäivähoitaja Hanna
Kultapalat-perhepäivähoitaja Hanna

Hoitopaikka meiltä?

Tässä Hannan kultainen uratarina:
Moikka!
Olen Hanna ja toimin kultapalat perhepäivähoitajana Tampereen Sorsapuiston alueella. Pienenä ajattelin että minusta tulee äiti, missi sekä astronautti. Ensimmäinen haave toteutui ja tytär ihan yhtäkkiä jo teini-ikäinen.

Koulutukseltani olen lapsiin ja nuoriin suuntautunut lähihoitaja. Lasten parissa työskentelin jo ennen opintoja Kehitysvammaistentukiliiton kautta. Varhaiskasvatuksessa eri ikäisten päiväkotiryhmissä vuodesta 2016. Halusin Kultapalat perhepäivähoitajaksi, että voisin toteuttaa kiireetöntä mutta toiminnan täyteistä hoitoa, pienessä tutussa ryhmässä. Perhepäivähoidossa myös suhteesta koko perheeseen tulee läheisempi ja tästä hyötyvät kaikki.

Olen onnellisimmillani, kun saan uppoutua lasten maailmaan ja mielikuvitukseen ja nähdä kuinka he kasvavat ja kehittyvät omiksi persoonikseen. Lasten kanssa rakastan olla mukana luomassa leikkiä, taiteilla yhdessä ja lukea satuja. Päivittäin puistoilemme läheisissä leikkipuistoissa ja usein teemme retkiä metsään sekä läheiseen kirjastoon.
Varhaiskasvatuksessa pidän tärkeänä myös yhteistyötä ja asioiden jakamista koko perheen kanssa.
Kultapalat timanttitiimissä on parasta, että aina on apua ja tukea saatavilla!

Hymyin 
Hanna

Ota yhteyttä puhelimitse, tai sähköpostitse suoraan meihin ja katsotaan löytyiskö meiltä sopiva hoitapaikka teidän lapselle.

Ota yhteyttä puhelimitse, tai sähköpostitse suoraan meihin ja katsotaan löytyiskö meiltä sopiva hoitapaikka teidän lapselle.

Your Content Goes Here

  • +358443272165

  • hleppakangas@gmail.com

  • Itsenäisyydenkatu 22, 33100 Tampere

  • Kotieläimet: Koira