Kultapalat-perhepäivähoitaja Noora
Kultapalat-perhepäivähoitaja Noora

Hoitopaikka meiltä?

Tässä Nooran kultainen uratarina:

Moi!

Olen Noora ja toimin kultapalat-perhepäivähoitajana Kauklahden alueella.
Olen aina viihtynyt lasten seurassa ja ajatellut, että haluan hoitaa lapsia työkseni. Olen hoitanut lapsia nuoresta asti, esimerkiksi kesätöinä.

Halusin lisätä tietoani lasten kasvusta ja kehityksestä, joten kouluttauduin varhaiskasvatuksen opettajaksi. Työskentelin eri päiväkodeissa ympäri Suomea yhteensä kahdeksan vuoden ajan. Pienten pedagogiikka on lähellä sydäntäni ja työskentelinkin pääasiassa taaperoryhmissä.

Aloin haaveilemaan uudesta urasta perhepäivähoitajana koska ajattelen, että näille pienille ihmisille on tärkeää saada kasvaa tutun ja turvallisen kasvattajan hoidossa pienessä ryhmässä. Kaipasin myös itse rauhallisempaa työympäristöä ja vapautta toteuttaa arvojeni mukaista varhaiskasvatusta.

Olen tässä työssä onnellisimmillani, kun lapset nauravat ja hassuttelevat ja kun huomaan heidän viihtyvän hoidossani. Minusta on mukavaa saada seurata ja olla tukemassa lasten kasvua. Nautin erityisesti luonnossa liikkumisesta ja luonnon ihmeiden tarkkailusta lasten kanssa.

Pidän varhaiskasvatuksessa tärkeänä, että jokainen lapsi kohdataan positiivisesti ja empaattisesti omana itsenään. Vuorovaikutus- ja tunnetaitojen harjoittelu lapsuudessa luo pohjaa myöhemmälle hyvinvoinnille. Musiikki on minulle tärkeä työväline.
Kultapalat timanttitiimissä parasta on tuki, jota saan kaikissa minua askarruttavissa asioissa.

Tämä työ antaa minulle vapauden tehdä kasvatustyötä itsenäisesti arvojeni mukaan. Voin suunnitella toimintaa joustavasti ja vaikkapa toteuttaa erilaisia projekteja helposti. Saan itselleni rauhallisen ja kodikkaan työympäristön.

Hymyin
Noora

Ota yhteyttä puhelimitse, tai sähköpostitse suoraan meihin ja katsotaan löytyiskö meiltä sopiva hoitapaikka teidän lapselle.

  • +358504355983
  • noora.ha@hotmail.com

  • Kansanopistontie 2, Espoo

  • Kotieläimet: —