Kultapalat-perhepäivähoitaja Emmi
Kultapalat-perhepäivähoitaja Emmi

Hoitopaikka meiltä?

Tässä Emmin kultainen uratarina:

Olen Emmi ja toimin kultapalat-perhepäivähoitajana Porvoossa, Haikkoon alueella. Pienenä ajattelin, että minusta tulee lastenhoitaja tai opettaja ja lastenhoitaja minusta tulikin! Minulla on monen vuoden työkokemus päiväkodissa ja vuoden koulussa koulunkäynninohjaajana ja iltapäiväkerhon vetäjänä. Koulutukseltani olen lähihoitaja, erikoistuen lasten ja nuorten hoitoon ja kasvatukseen.
Aloin haaveilemaan uudesta urasta, koska oman lapsen saatuani, en enää halunnut palata päiväkotiin töihin, sillä en kokenut saavani toteuttaa niin laadukasta varhaiskasvatusta sieltä käsin, kuin olisin halunnut. Halusin myös pitää oman lapsen kotona kanssani! Niimpä perhepäivähoitajaksi ryhtyminen tuntui oikealta ratkaisulta ja oikea se olikin!

Olen onnellisimmillani, kun lapset tulevat hoitoon iloisesti halaten ja valmiina uuden päivän seikkailuihin! Nautin työstäni, tykkään touhuta lasten kanssa ja on kunnia olla osana heidän kasvatustaan. Rakastan seurata lasten intoa, onnistumisia ja kehitystä!
Katson tärkeänä varhaiskasvatuksessa pienen ryhmäkoon, joka mahdollistaa hyvän yhteyden hoitajan ja lasten välille, aito läsnäolo jossa jokainen tulee huomioiduksi yksilönä. Sekä tiiviin yhteistyön perheiden kanssa, on helppo ottaa kaikkien tarpeet huomioon ja saada yhdessä suunniteltua arjesta mahdollisimman sujuvaa! Vanhemmat näkevät mitä annan tälle työlle ja miten hyvin lapset viihtyvät!

Kultapalat timanttitiimissä on parasta kaikki se tuki mitä saa, muuten yksin tehtävässä työssä ei olekaan kokonaan yksin ja yrittäjyys on paljon rennompaa, kun on tiimi taustalla johon tukeutua tarvittaessa!

Tämä ura antaa minulle vapautta, on ihanaa saada olla kotona ja hoitaa kultapaloja rennolla otteella!

Hymyin
Emmi

Ota yhteyttä puhelimitse, tai sähköpostitse suoraan meihin ja katsotaan löytyiskö meiltä sopiva hoitapaikka teidän lapselle.

  • +358 40 930 36 61

  • emmi.orrainen@gmail.com

  • Högsteninkuja 7A, Porvoo

  • Kotieläimet: koira